Forum

Kauppakeskus Forum avoinna: ma-pe 9 - 21 la 9 - 18 su 12-18 (21)

Arkisto

Näytetään: 02 / 2010

Lempparineuleet!

Lähtiessämme viettämään vuodenvaihdetta Rukalle saatiin Forumin Veromodasta matkaamme mukaan lämpimät neuleet. Meillä ei kummallakaan ollut mitään superlämpimiä neuleita, joten nämä tuli todella tarpeeseen, kun siellä nyt oli kokoajan päälle 30 astetta pakkasta, hrrrrr.

lempineule2

Pysähdyttiin jo menomatkalla “tankkaamaan” ja tässä Peppi poseeraakin aivan fiiliksissä ja odottavaisin mielin.

lempineule3

Eräänä kylmänä aamuna kaksi näin pirteetä ja näyttävää mörrimöykkyä heräili uuteen aamuun Kool Aidien (meidän lempparijuoma suoraan Ameriikasta, joka on todella kirpeetä ja siihen ei voi olla heräämättä) voimin ja päällä tietenkin nämä ihanat neuleet.

Mehän oltiin koko reissu kipeinä eikä päästy hirveesti ulkoilemaan ja nyt on käynyt niin, että me ollaan taas vaihteeksi pienessä flunssassa. Usein siinä käy niin, että kun se stressi alkaa helpottamaan, niin meikäläiset sairastuu. Onneksi meillä kuitenkin  on nämä ihanaiset neuleet joihin voidaan kääriytyä ja kannustaa tänäänkin Suomi voittoon USA:a vastaan!!!! Me ollaan aikamoisia lätkähirmuja ja jännittää jo ihan kamalasti tuo illan peli. Mitenköhän siinä käy?

Nappaako Suomi kultaa? Jännittävä viikonloppu edessä!


ihania koruja Seppälästä

Seppälä on nostanu huimasti osakkeitaan mun silmissä tässä viimisen vuoden sisällä. Sieltä tuntuu jokavisiitillä löytyvän uusia kivoja juttuja jotka kelpuuttaisin vaatekaappiini. Tällä kertaa tein mahtavia korulöytöjä, joista en kuitenkaan kotiuttanu mitään (ainakaan vielä), koska valinnanvaikeus iski.

IMG_6569

IMG_6575

Olin tosi lähellä ylläolevien valkosten saksien ostamista ja saatan vielä palata hakemaan ne omakseni.

IMG_6570

IMG_6564

IMG_6563

IMG_6557

Laserleikatuilla koruilla on hintaa n. 4,95€/kpl, ei paha!

IMG_6550

Seppälästä löytyy toki muitakin koruja jossei näin värikkäät korut miellytä. Löysin muun muassa supersöpöt eiffeltornikorvakorut joilla on hintaa (muistaakseni) 2,95€.

IMG_6558

IMG_6560

Lähtiessä bongasin vielä mun luottorusettipannan kolmessa uudessa värissä, mutta koska omistan saman pannan jo mustana, sähkönsinisenä ja neonpinkkinä, päätin jättää rusetti-ihanuudet muiden ostettaviksi. Pannoilla on hintaa 3,95€/kpl.


Paikoita hyvillä mielin

Autolla liikkuminen ja ydinkeskusta on aina hankala yhdistelmä, ja ruuhkan lisäksi ärsyttävintä autolla liikkumisessa on paikoitus. Kadunvarret on aina täynnä, ja talvella lumisateen pelossa sitä muutenkin laittaa autonsa mieluummin jonnekin katoksen alle. Mä oon tässä viime aikoina tutustunut tarkemmin Forumin paikoitukseen, ja damn, se yllätti mut positiivisesti!

Ihan mahtavin juttu Forum Parkissa on tietty sen sijainti, kun se on lähellä kaikkea, ja sieltä on hyvät kulkuyhteydet kaikkialle. Mutta, mulle positiivisin uutinen oli se, että paikoituksen ajaksi saa Forumin parkkihallista lainata polkupyörän! Ei ehkä mikään kaikista ajankohtaisin juttu, ellei harrasta hankipyöräilyä, mutta keväällä toi tulee olemaan todella pop juttu, ainakin mulle! Mukaan pyörän kanssa lähtee kypärä, lukko ja pyöräilykarttakin jos sille on tarvetta, ja pyörät löytyvät Kukontorilta, Forumin päältä.

panda

Autoilu aiheuttaa usein huonoa omaatuntoa. Yhteisen ympäristön kulutus ei tietenkään ole hieno asia, mutta välillä auton käyttämistä ei esim. työasioiden vuoksi voi välttää. Silloin on ihan kiva tietää, että käyttäessään henkilöautoa, joku toinen pitää huolen siitä, että se tapahtuu melko esteettisesti. Forumin paikoitus käyttää vain uusiutuvilla luonnonvaroilla tuotettua sähköä, ja vieläpä kompensoi auton synnyttämiä hiilidioksidipäästöjä jokaisella paikoituskerralla. Ja kun esteettiselle linjalle on lähdetty, niin miksei jatkaa siinä hetki. Forumiin on mahdollista hankkia WWF-kortti, jolla voi tukea 20 % paikoitusmaksuistaan WWF:n ilmasto-ohjelmaa.

Forumin parkkihallissa ei myöskään katkea kesken puhelusi, naurupeilit piristävät päivää ja voit vaikka lukea ilmaislehtiä, jos odottelemaan joudut.

Forumin paikoituksessa on hirveästi kaikkea ekstraa tarjolla, joten suosittelen ehdottomasti tutustumaan tarkemmin kaikkiin palveluihin sivulla: www.forump.com!!


rakkautta!

Forumin Vagabond sijaitsee mun kannalta erittäin kohtalokkaalla paikalla. Liikkeen ohi tulee käveltyä lähes päivittäin ja bongaan lähes joka kerta hyllyiltä uusia herkkuja. Tänään esittelen kengät, jotka mun on pakko saada. Ne on jadenvihreät ja sopii täydellisesti yhteen mun viikon vanhan tatuoinnin kanssa. Niissä on maltillinen korko, jolla jaksaa kävellä/seistä koko päivän. Tiedän mallin sopivan omaan jalkaani täydellisesti, koska omistan samat kengät jo kirkkaanpinkkeinä ja keltasina. Rakkauskengillä on hintaa 65 euroa ja kyseessä on Vagabondin klassikkomalli Digi. Voiko täydellisempiä kenkiä olla olemassa?

IMG_6543

Kenkiä ei enää ollu mun koossa (39) mutta lisää on kuulemma tulossa koska kyseessä on tämän kesän väri. Vagabondilla on semmonen kiva systeemi, että ne ottaa asiakkaan tiedot ylös ja soittaa kun kenkiä tulee lisää. Mä luonnollisesti jätin tietoni ja arvatkaa huviksenne miten innolla odotan sitä puhelua :)


läppärilaukku

Ostin läppärin viime syksynä ja siitä asti mulla on ollu käynnissä läppärilaukkujahti, joka rauhottui tutulta saadun käytetyn laukun myötä. Se on kuitenkin liian asiallinen ja siisti, eli ei yhtään mun tyylinen. Mä kun olin haaveillu paljettilaukusta, joka osottautukin liian pieneksi mun laajakuvanäyttöiselle läppärille.

Tänään löysin ihan vahingossa täydellisen läppärilaukun Gina Tricotista, ja vieläpä täydelliseen hintaan; 24,90e!

IMG_6587

IMG_6592

IMG_6578

Laukkuja oli myös harmaana, mutta musta tuntui käytännöllisemmältä väriltä. Eikä laukku muuten näytä noin muoviselta luonnossa :)


Ihana ystävänpäivä Forumissa!

Kun me ihanat tytöt rantauduttiin Forumiin, oli meidän ensimmäinen ajatus se, että halutaan tehdä mahdollisimman paljon kaikkea kivaa. Niinpä me päätettiinki, että ystävänpäivänä aiotaan ainakin keksiä jotain makeeta ja niin me myös tehtiin. Yksi meistä, eli Anna oli Lontoossa viettämässä ystävänpäivää eikä päässyt paikalle, Mimmi taas oli töissätöissä Forumin Body shopissa, mutta me Nadjan kanssa päätettiin, että lähdetään jakamaan ystävyyden ilosanomaa kaikille.

IMG_6332

Melkein ensimmäisenä käytiin tietty syleilemässä ihanaa ystäväämme Mimmi More To Lovea töissä ja Mimmi esittelikin meille vähän LOVE ETC-tuotteita, jotka on niin ihania. Täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että mulla on jo toinen pullo tota hajuvettä menossa ja se on mun yks all time favouriteista. Mimmi antoikin meille mukaan matkaan kasan tuoksunäytteitä joita voitiin jakaa kaikille, jee. :)

IMG_6352

Tehtiinkin Bodarin takahuoneessa pieniä paketteja näistä tuoksunäytteistä ja Veromodan lahjoittamista kynsiviiloista+yllätyskupongeista.

IMG_6337

The Body Shopissa alotettiin jo yllättäminen, kun tämä nuori nainen sai ilokseen meiltä Arnold’sin ihanan sydänmunkin ja tuollaisen kortin joihin oltiin kirjotettu ystävänpäiväterkkuja. :)

IMG_6340

Sitten lähdettiin Nadjan kanssa hakemaan ruusuja Eerikin kukasta (eli Biederiltä) ja sieltä saatiinkin iso kimppu mukaamme.

IMG_6341

Tässä oltiinkin sitten valmiita jo tositoimiin Nadjan kanssa.

IMG_6364

Tämä nuori herrasmies taisi ihan todella ilahtua saamastaan ruususta, kun rupesi ihan tanssahtelemaan! :)

IMG_6343

Ihanat tytöt tuli moikkailemaan meitä ja sai vähän lahjoja mukaansa. :)

IMG_6348

Löydettiin tämä herramies seisoskelemasta yksinään, vietiin hälle ruusu joka pitää antaa sille kenestä tykkää kaikkein eniten ja sitten tyttöystävä tulikin paikalle ja sai ruusun itselleen. Me oltiin tietenkin ihan liikuttuneita siitä söpöyden määrästä mikä tätä paria ympäröi! :)

IMG_6344

Nämä söpöliinit tuli halittaviksi ja oli ihan hirmu sulosia. :)

IMG_6349

Tämä ihastuttava nuori neito ja äiti saivat meiltä myös yllärin. :)

IMG_6362

Olipa ihana nähdä näin ilosia hymyjä! :)

IMG_6365

Saatiin jutskailla hirmu mukavien tyyppien kanssa ja se oli kivaa. :)

IMG_6368

Nämä söpöliinit sai myös meidät ihastumaan totaalisesti ja tytön ihanan romanttinen tyyli ihastutti kovasti. :)

IMG_6367

Näiden tyttöjen takia jopa tämä pyllerö suostui nousemaan portaita, eihän noita kenkiä voinut olla ihastelematta! No, vietiin sitten tytöille vähän tuoksuja ja muita ylläreitä. :)

IMG_6370

Huh, miten tyylikäs pariskunta. Nähtiin tuo keltainen takki jo kaukaa ja jäätiinkin Vagabondin ulkopuolelle päivystämään, että päästään ojentamaan näille ruusu. :) Huomatkaa myös ihana Minna Parikan laukku! AHH.

IMG_6372

Forumissa oli hirveesti liikkeellä ihanan söpöjä ihmisiä, me tietenkin oltiin aivan innoissamme kun päästiin tervehtimään. :)

IMG_6379

Vaikka tietty välillä olis tehnyt mieli syödä noi kaikki herkulliset leivokset itse….

IMG_6381

Vietiin kyllä tietty myös Dropinin ihanalle myyjälle oma leivos, se tais tykätä. :)

IMG_6382

Tämä pariskunta sai myös ruusun, bongattiin tuo pojan Makian makee takki ja kirmattiin heti perään! :)

IMG_6385

Tämä herra tais myös olla aika ilonen saadessaan leivoksen, kun intoutui ihan peukkua näyttelemään. :) Hän olikin sitten päivän viimeinen yllätettävä.

IMG_6359

Me ihanat tytöt oltiin ihan älyttömän tyytyväisiä tähän ystävänpäivään, jäi nimittäin superhyvä mieli. :)

Toivottavasti päästään pian viettämään tällaista samanlaista päivää Forumissa ja saadaan silloin myös Anna ja Mimmi meidän mukaan! Mullapa onkin aavistus, että seuraavaksi saatetaan hemmotella naisia hyvinkin pian… ;) Pysykää siis kuulolla!

Rakastakaa toisianne <3

Kiitos erittäin paljon Arnold’s, Bieder, The Body Shop ja Veromoda jotka mahdollistitte meille tämän ilahduttamisen. :)


Flash

Flash_Forum_Jeans_svenska


Flash

Flash_Forum_Jean_fi


nähään huomenna Forumissa!

Huomenna sunnuntaina ollaan Pepin kanssa menossa ilahduttamaan Forumin asiakkaita ystävänpäivän kunniaksi. Ollaan paikalla yhen jälkeen -tulkaa ihmeessä nykimään hihasta koska meillä on teille kaikkia kivoja ylläreitä!
Me kierrellään kahestaan, koska Anna on Lontoossa (epistä!) ja Mimmi on töissä. Sitä muuten kannattaa käydä moikkaamassa Forumin Body Shopissa. Eihän sitä tiedä jos silläkin olis jotain ylläreitä teiän varalle…

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

: Nadja & muut ihanat tytöt


Ikävä Rukalle!!!

Pakkaset senkun jatkuu ja lunta tulee! Me ei oikein viihdytä tämmösillä keleillä Helsingissä, vaan haluttais lähtee pohjoseen pyörimään (kirjaimellisesti) rinteisiin. Viimepäivinä onkin iskenyt aikamoinen kaipuu Rukalle!

Vietettiin siis lomaa vuodenvaihteen yli Rukalla. Oltiin suunniteltu tekevämme kaikkea kivaa, mutta kuinkas sitten kävikään, yllättäen heti kun kiireet helpottivat ja loma alkoi tultiin molemmat kipeiksi… No loma sujuikin suurimmaksi osaksi mökissä Panadol hottia nautiskellen, mutta kyllä me uloskin ehdittiin!

SAM_0995

Peppi kävi vähän omistamassa Rukan rinteitä. Ei olla pitkään aikaan laskettu kumpikaan ja kyllä taas meinas hieman nuo rinteet kauhistuttaa. Tosiasiassa ton lähemmäksi mäkiä ei sitten mentykään :D

SAM_0996

Peppi on aika sosiaalinen ja tutustuu helposti uusiin tyyppeihin. Heti kun silmä vältti niin sehän oli jo tutustunut tuohon poroon.

SAM_1008

Meillä oli tietty termarissa lämmintä kaakaota mukana, pitäähän sitä nyt urheiluun varustatua oikein…

SAM_1020

Käytiin ettimässä mäkeä jossa voitais laskea meidän ufoilla.

SAM_1024

Takapihan näkymä rinteille. Tuo kuu oli ISO!!

SAM_1037

Ei löytynyt hyvää laskupaikkaa, joten palattiin mökille ja tyydyttiin laskemaan ufoilla ja kierimään alas mökin takapihan rinnettä :D

SAM_1043

Oltiin ihan lumessa, mutta kylläpä nauratti! Huomaa Mimmin laskulasit ;)

SAM_1060

Toisena päivänä rikottiin pakkasennätyksiä (-36,6) ja lähdettiinkin vaan kävelylle. Peppi tosin väsähti jo puolimatkassa.

SAM_1061

Oli nimittäin hieeeeeeman viileä keli :D

SAM_1065

Onneks oli kunnon varusteet!

Pepillä päällä

Bonfiren takki (XL)

Laskuhousut Burton (XL)

Rakkaushanskat Burton (M)

SAM_1077

Mimmillä Päällä

Pipo Burton

Takki Salomon (XL)

Rakkaushanskat Burton (L)

Housut Halti (XL)

SAM_1085

Olipa meillä kyllä mukavaa! Tahotaan takasi Rukalle!!!

Kaikki varusteet Forumin Intersportista. Ilman niitä oltais kyllä jäädytty :D

T: Mimmi ja Peppi


Flash

Flash_Forum_585x380px_svenska


Flash

Flash_Forum_585x380px_finska


Ilouutisia koirien ja kissojen omistajille!

Eikös olekin ollut hankalaa koiranomistajana metsästää koiruudelle jotain tiettyä ruokaa tai esinettä Helsingin keskustasta. Stockmannilla on eläinpuoli kyllä, mutta siellä on aika suppea tarjonta, ja mitäs sitten, jos tarvii jotain tiettyä, eikä löydy sieltä osastolta? Mun mieleen ei heti pompahda mitään eläintarvikeliikettä, ainakaan kattavaa sellaista, keskustan alueella ja olen itse muutaman kerran jo kironnutkin tilannetta! Onneksi nyton ratkaisu, sillä Musti ja Mirri avasi viime viikolla ovensa Forumin Kukontorilla!

mustimirri

Minulle koiranomistajana tää olikin ainakin todella toivottu uudistus Forumin liikkeiden joukkoon, ja eräs toinenkin on jatkossa varmasti tyytyväinen, kun herkkunappulat kannetaan nassun eteen silloin kun niitä tarvitaan!;)

simba

Terkuin: Anna ja Simba, joka viihtyy Mustissa ja Mirrissä aina mielellään, ja jota lukijat pääsevät tapaamaan mahdollisimman pian Forumin Mustiin ja Mirriin!:)


Tags:

huulipunalöytö

Moikkamoi!
Muut tytöt onki jo ehtiny kirjottelemaan tänne Forumin blogiin, mutta mulle tää on nyt ensimmäinen kerta. Oon ihan innoissani tästä Forumin yhteistyöstä ja varsinkin siitä että saan viettää aikaa ihanien tyttöjen kanssa! Viime viikolla juonittiin kaikkea kivaa ohjelmaa teiän varalle, sekä käytiin Forumin Fazer Caféssa limuilla ja MSCHICssä meikeillä. Saatiin valita jälkimmäisestä meikkejä kotiinviemisiksi ja koska mun oma arkimeikki koostuu meikkivoiteesta ja ripsiväristä, päätin vähän hullutella ja nappasin mukaan mulle vähän vieraampia asioita, kuten luomivärin ja huulipunan.

mschic meikit

kide meikkivoide

kide meikkivoide

Kauniissa puisessa rasiassa on Kide -sarjan mineraalimeikkivoide joka sisältää timantteja, vihreää ja valkoista teetä sekä aurinkosuojan. Ensimmäisellä kokeilukerralla olin sitä mieltä, ettei meikkivoide oo kovinkaan hyvä. Asiaan saatto liittyä se, että oon yleensä käyttäny nestemäisiä meikkivoiteita enkä luonnollisesti osannu levittää meikkivoidetta siveltimellä. Toisella kerralla tulos vaikutti jo paremmalta ja päätin ottaa meikkivoiteen ihan arkikäyttöön. Nyt kolmannen käyttökerran jälkeen oon erittäin vakuuttunu! Meikki tuntuu ihanan pehmeältä, eikä naamakaan ala kiiltämään päivän mittaan. Siihen saattaa tosin vaikuttaa valkosessa tuubissa oleva liquid powder, joka pääsi mielenkiintosen nimensä ansiosta mun mukaan.

mschic silmämeikit

Ylläolevassa kuvassa on tummanruskea kulmaväri, harmaa luomiväri sekä vedenkestävä sähkönsininen eye liner. Aiemmin olin kokeillu mustaa luomiväriä ja tummanpunasta huulipunaa, jotka on molemmat saanu mut näyttämään siltä kun olisin käyny leikkimässä aikuista äidin meikeillä. Tällä kertaa valitsin mustan luomivärin tilalle harmaan, sekä tummanpunasen huulipunan tilalle oranssin. Kyllä, luit oikein. Oranssin!

mschic huulipuna

Yleensä huulipunat ja -kiillot saa mun (jo valmiiksi isot) huulet näyttämään vielä isommilta. Muiden mielestä se on varmaankin vaan hyvä asia, mutta koska en ite pidä siitä, käytän tosi harvoin huulissa muuta kun huulirasvaa. Tällä kertaa otin kokeiluun punan jonka sävy on Shocking Orange. Tykästyin siihen niin kovasti, että harkitsen vakavasti oranssin huulipunan käyttöä ihan arkimeikissä.

mschic huulipuna

Nyt se on päätetty. Huomenna laitan huulipunaa kouluun!


Kevättä rinnassa!!

Heissan kaikille!

Alkutervehdykset on nyt jaeltu, niin eiköhän tässä mennä ihan siihen itse asiaan, eli tyyliin, lifestyleen, elämään ja meihin:)

Mulla ainaki on tässä vaiheessa talvea ihan järjetön kevätkuume, ja mieli tekee heittää kaikki harmaa ja musta kaapin porukoille ja vetää esiin aseet, joilla tuodaan talven keskelle kevät! Forumin liikkeissä ollaan aika samoilla linjoilla, ihania kevään värejä löytyy joka puolelta. Pastellisävyt ja raidathan keksitään joka kevät uudelleen, ja joka puolella näkyykin sitten turkoosia, pinkkiä ja vaaleanviolettia. Itse rakastuin tänä talvena uudelleen viime kesän lempiväriini, koralliin ja sen mukana silmää miellyttää ihan hirveesti mys puuterin hento kauneus.

Kaikki alkoi sangen viattomasti, kynsilakalla. Seppälässä myydään Models Own -nimistä kynsilakka-sarjaa ja sieltä löytyi aivan mielettömän kaunis korallinen sävy, joka kuitenkin nyt kuvassa näyttää oranssilta.. Jännänä lisänä tässä on kuitenkin se, että se hohtaa pimeässä!:)

Koska mun kaikki koralliset jutut on tosi kesäisiä, niin piti nyt saada jotain hieman lämpimämpää korallista kaappiin. Vero Modan laattikkomainen neule (29,90) on aivan ihana päällä ja väri on todella hempeä, ei liian oranssi:) Puuterisista kaunokaisista mustanappinen pitkä neuletakki on myös Vero Modasta, ja tällä hintaa oli 26,90. Neuletakkiin sopivana keväinen kauniisti hulmuava huivi, pääkallokoristeinen ja puuterin sävyin koristeltuna. Kyseinen kaunokainen on ONLYsta ja hintaa sillä oli 16,90.

Ja tiedättekö mitä, mun suureksi yllätykseksi puuteri ja koralli myös käy nätisti yhteen!

Siinäpä mun kevään suosikkeja!!