Linnuntietä

Pillin vislaus kertoo, että lunta putoaa katoilta. Kävelen kadun vastakkaista puolta ja katson kundia, joka laskeutuu katonharjalta turvavaljaiden varassa. Mahtaa hänen Helsinkinsä tuolta lintuperspektiivistä näyttää majesteetilliselta. Hän ehtii katonreunalle ja työntää lapiolla kinosta alas katukuiluun. Kärsin aika pahasta korkeanpaikankammosta, joten ajatus katonreunalla seisomisesta saa polvet notkahtamaan kauhusta. Sitten tulee mielikuva lumesta, joka luisuu yli reunan ja putoaa alas, alas, alas kohti katukuilun pohjaa… Katonpudottajana olisin niin vatkulia, että saisin fudut ennen lounastuntia.

Sporapysäkille osuu tuuli, joka on kotoisin Siperian tapaiselta tundralta. Mikään talvipalttoo ei tunnu pitävän viimaa loitolla. Mielikuvaharjoitus: sporakatoksessa on terasseilta tuttu kattolämmitin, joka kietoo seisoksijan ihmeelliseen kuumottavaan huntuun. Vähän aikaa voi melkein jo kuvitella lämmön, mutta sitten tuulenpuuska iskee jälleen.

Mutta tämä on oikeasti testattu ja hyväksi havaittu: tiivistä käsikynkkää kävellen tarkenee paremmin. Kävelykumppani tiukkaan otteeseen, kyljet yhteen, samaa tahtia – ihan varmasti tarkenee paremmin kuin erillään kulkien.

Luin eilen viipurilaisen joukko-osaston järjestyssääntöjä iltalomillaan kulkeville varusmiehille 1920-luvun alussa. Iltalomalaisilla oli tapana kävelyttää tyttöystäviään käsikynkässä Torkkelinpuistossa ja pääkaduilla. Tästä seurasi se ongelma, että kun vastaan tuli joku päällystön jäsen, varusmies ei viitsinyt irrottaa otettaan tytöstä viedäkseen kättä lippaan, vaan purjehti ohi ylempäänsä tervehtimättä. Ei hyvä! Seurauksena olivat komentajan nuhteet ja tiukat ohjeet, joiden mukaan tytöstä pitää päästää irti ja tervehtiä venkoilematta aliupseeria tai upseeria. Järjestys se oli 1920-luvullakin.

Ollapa jo siellä, vaaleissa huhtikuisissa iltakävelyissä. Mutta noihin kevätiltoihin on vielä matkaa. Kävellään se monen kuukauden matka, kaulukset pystyssä ja niska kyssässä. Yritetään tarjeta. Ja kun päästään sisätiloihin, huokaistaan onnesta ja kiitellään keskuslämmityksen auvoa.

Huomenna torstaina lähden lämmittelemään Etelä-Ranskaan. Siellä ei ole kesä, mutta ei pakkastakaan. Ainakaan päivällä. Ainakaan rannikolla. Linnuntietä vähän lähemmäs kevättä.