Kaupunkilomailu jatkuu, next up London
Loma ja Lontoo takanapäin. Mieletön kaupunki, paljon nähtävää, shoppailtavaa ja tuutin täydeltä hienoja ihmisiä. Osuin säiden puolesta ainakin hyvään aikaan sillä viikon aikana paistoi aurinko joka päivä. Yhtenä päivänä satoi tosin vettäkin..
Asuin Hyde Parkin lähellä hotellissa, josta pääsee kätevästi Oxford Streetille shoppailemaan ja oikeastaan joka paikkaan nopeasti. Oyster-kortti kouraan ja Undergroundilla surffaamaan ympäri kaupunkia, on paras tapa nähdä Lontoota. Tietysti yhtenä päivänä piti leikkiä turistia, kamera ja kartta tietysti kainalossa. Otin kiertoajelun bussilla ympäri kaupungin kuuluisimpia nähtävyyksiä, laitoin bussissa jaetut nappikuulokkeet päähän, kuuntelin selostuksia nähtävyyksistä ja nautin säästä.
Muita huomion arvoisia paikkoja oli mm. Camden Market, Lontoon eläintarha sekä Westfieldin Mall. That place is huge! Virtahepot, tiikerit, kolibrit ja muut isot pienet eläimet jäivät tosin näkemättä. Se odottaa siis ensi kerralla! Trafalgarin aukiolla järjestettiin Malaysian Night jossa myös pistäydyin. Aukiolta voi bongata myös countdown-laskurin ensi vuonna järjestettäviin Lontoon Olympialaisiin.
Käytii myös pyörähtämässä muutamilla klubeilla, Lontoon klubikulttuuri ja musiikki on aika “next level” verrattuna Suomeen.
Piccadilly Circus. Tää mesta on harvoin tyhjillään..
Yritin lukee China Townis karttaa mut joutu menee aika fiiliksen mukaan.
Yks meikän lemppareista. Footlocker.
Yks Lontoon Fashion Weekin herkkupaloja. Liberty-shoppailukeskus mistä bongasin Alexander McQueenin ständin. Pari korua olis voinu poistaa kyl!
Melon Man esiintyi Malesialaisillassa. Mies oli British Got Talent-kisassakin sen melooneilla.
Official countdown to London Olympics 2012.
Camden Market. Täältä ei voi olla löytämättä jotain siistiä.
Tää tuskin esittelyjä kaipaa. Turistikierroksen yks kohokohtia oli tietysti Tower Bridge
Ensimmäinen kerta siis Lontoossa, johon palataan mahdollisimman pian!
04.10.2011 / Mika

























