Reklaamitulet kahden keikan välissä

Kesän viimeiset keikat ennen rästihommia, uuden kirjan käynnistelyä ja lomaa - kävin torstaina keikalla Savossa, perjantaina olin jakamassa suurta kirjallisuuspalkintoa Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä. Minä koin mielestäni aikamoisen hienon julkisen liikenteen mestarinnäytteen keskikesäisessä Suomessa: oli aivan mahdollista päästä Suonenjoelta torstai-iltana eteenpäin siten, että olin Sastamalan hauskoissa, loistavan puhallinorkesterin juhlistamissa avajaisissa sopivasti ennen tilaisuuden alkua seuraavana aamuna kello 9.45. Hyppäsin nimittäin torstaina iltauutisten aikaan Suonenjoella Pendolinoon, jossa kuvankauniita maisemia ihaillen söin loistavan sipulipihvin ja olin perillä Tampereella yhdentoista aikaan illalla. Hotelli Ilveksessä tuli heti tervetullut olo, tunne siitä että oli päässyt perille vaikka matka oli vielä kesken. Postauksen alla olevaa teollisuuskaupungin yömaisemaa ihailin ikkunastani. Siinä on ihmisen tekemä puolikuukin, jossa on hieman samaa neonvalon kutkuttavaa mannermaista tunnelmaa kuin Triumph-reklaamissakin. Neonvaloreklaameja ihailivat jo tulenkantajat 1920-luvulla, mutta he eivät voineet vielä myhäillä teitittelyn retrofiilistä, sillä heille rintaliivimainoksen teitittelevä puhuttelu oli itsestäänselvyys.  

Sitten kuvasin vielä aamumaiseman ennen aamiaiselle kiiruhtamista. Seuraavana aamuna 8.35-bussivuoro vei nimittäin Sastamalaan. Kuski katseli kirjaystävien laumaa, joka kyytiin kerääntyi ja ilmoitti vievänsä meidät ihan ovelle saakka vaikkei Sylvään koulun kohdalla ollutkaan tämän vuoron pysäkkiä. Kiitos! Tunnelma oli siis jo linja-autossa varsin kohdallaan. Olipa perilläkin hyvä tunnelma. Paljon tuttuja, monet starttaamassa kesälomaa, kaikilla kirjoja kainalossa. Kesätapahtumat ovat uiskentelua parhaimmillaan, polskimista hyvällä mielellä ja samanhenkisten ihmisten seurassa. Ja kesä on vasta alkanut, suurin osa vasta edessä!

Jaa:
  • email
  • Digg
  • Facebook
  • del.icio.us
  • Google Bookmarks
  • Twitter
01.07.2012 / Anna K