Trendikäs Forum on oikea paikka Arvolalle

– Forumiin oli perustettu jo 1952 optikkoliike, jonka ostin 25-vuotiaana vuonna 1963, kertoo Reijo Arvola. – Oli itsestään selvä, että valmistuttuani optikoksi perustan oman liikkeen, sillä olen neljännessä polvessa itsenäinen ammatinharjoittaja.

Optikko Arvolan nykyinen vetäjä Ilkka Arvola on jo viidennen polven yrittäjä.

– Totta kai hyvä kaupallinen sijainti on tärkeä optikkoliikkeelle, Reijo Arvola sanoo.
Suuri osa Arvolan myynnistä on kertakauppaa, mm. aurinkolaseja ja piilolasinesteitä, joten liikkeen on oltava paikassa, jossa ihmiset liikkuvat.

Forum oli aikoinaan maalaisten ostopaikka, mutta nykyään erityisesti muodikkaiden nuorten oleskelu- ja ostospaikka. Forumin trendikäs kauppakoostumus sopii myös Arvolan liikeideaan.

Muotimerkkejä ja uusinta optiikkaa

Optikko oli vielä 1960-luvulla paljolti käsityöläinen. Vuosikymmenien myötä optikon työ on muuttunut näönhuolloksi ja muodin osuus noussut merkittäväksi.

– Tyypillinen asiakkaamme on nuorekas ja muotitietoinen. Hän ei tyydy halpoihin bulkkilaseihin, vaan haluaa merkkikehyksen ja uusimmat optiset linssiominaisuudet. Koska emme kuulu mihinkään ketjuun, voimme tarjota kaikkia muotituotteita.

– Kun avasimme ovemme 1985 uudessa uljaassa Forumissa, huomasimme avajaispäivän iltana, että kehysmallistomme oli epäkuranttia, Arvola muistelee. – Vanhassa Forumissa myytiin pääasiassa yksinkertaisia perusmalleja, mutta uusi Forum täyttyi uusinta muotia haluavista asiakkaista. Uusimme nopeasti mallistomme.

Nopeasti valmiit lasit

– Vanhan ajan kauppiaina olemme sitä mieltä, että jokaiselle on löydyttävä kehys. Hintatasomme on aina ollut edullisempi kuin kilpailijoillamme. Liikkeemme on myös tunnettu hyvästä palvelusta. Nopea toimitusaika on valttimme.

Silmälasit jopa päivässä on Arvolan kilpailuvaltti, sillä suuret kilpailijat teettävät työnsä ulkomailla ja toimitusajat ovat useitakin viikkoja. Arvolan oma hiomo takaa nopean toimituksen ja hyvän laadun, eikä mikään työ kestä yli viikkoa – yksiteholasit saa päivässä.

Pääkaupunkiseudulla ei liene toista liikettä, jossa olisi yhtä monta ammattioptikkoa. Siksi näöntarkastus sujuu ilman ajanvarausta.

Arvolan piirretyt pikkumainokset ratikoissa viihdyttivät matkustajia kolmen vuosikymmenen ajan. Ne toivat pienelle liikkeelle paljon tunnettuutta. Nyt perinne näyttää katkenneen, sillä uusissa raitiovaunuissa ei enää ole oikein sopivia mainospaikkoja.

Kauppakeskus Forum Facebookissa
Karla Forumissa - blogi

Etsi sivustolta